lauantai 27. elokuuta 2016

Suomen luonnon päivä, lomakokemuksia, retki perinnemaisemiin ja paluuta arkeen

Miehen kesäloma on vietetty ja paluuta arkeen on tehty. Taaperomuskari on jo alkanut ja olen taaperomme kanssa käynyt myös avoimella päiväkodilla, kerhossa, eri leikkipuistoissa ja tavannut muita äitejä. Vielä varmaan aloittelemme jotain uutta liikuntaharrastusta. Paljon tosiaan kaikenlaista toimintaa järjestetään vanhemmille ja lapsille lähitienoilla, mutta kaikissa ryhmissä ei tietysti jaksa eikä ehdi käydä.


Viime viikonloppuna piipahdimme keskiaikamarkkinoilla. Saimme nähdä mm. viikinkien maihinnousun. Paljon oli ruokakojuja ja metalli- ja puutöiden myyntiä ja erilaisia esityksiä. Markkinoilla oli myös kotieläinpiha ja poikamme sai nähdä taas lampaita, hevosia, kaneja ja aasejakin.




Lomaa vietimme kotona ja mummolassa ja piipahdimme mökillä. Kotona taaperomme sai nauttia pihalla konttaamisesta ja keinumisesta ja ruokailuista terassilla. Hän pääsi myös kahlaamaan läheisen järven rantaveteen. Taaperon kanssa hänelle vieraissa paikoissa mummolassa ja mökillä lomailu oli kieltämättä vähän haastavaa. Uusi vierastuskausikin ajoittui loma-aikaan. Mutta olihan toisaalta piristävää vaihtaa vähän maisemaa ja päästä kävelemään maalaisteille ja saunomaan järven ja lammen rannoille.


Lähikaupungissa treffasimme pojan kummitädin. Kävimme paikallisessa leikkipuistossa, kahvilassa ja hienossa ravintolassa, jonka valkoiset pöytäliinat eivät olleet enää yhtä valkoiset taaperomme ja meidän ruokailuhetkemme jälkeen ; )


Ostoksia ei lomalla tullut paljon tehtyä, mutta kesämarkkinoilta ostimme tämän hauskan t-paidan liikkuvaiselle pienellemme:
Itselle ostin mummolamatkan taukopaikan myymälästä kotiimme piristykseksi tämän kukkaisen pannunalustan:


Poikamme on kävelyharjoitusten ohella oppinut kiipeilemään ja on yritettävä vahtia, ettei turhia muksahduksia sattuisi. Mummolassa mieheni rakensi pikapikaa portin sisärappusten eteen, jotta taaperomme ei yksin ehtisi portaisiin kiipeämään. Leikkikehä oli myös hetkittäin käytössä mm. mökkiterassilla ja mummolassa sisällä.


Mummolassa hyttysiä oli paljon ulkona, niin vedimme vaunun päälle yhden hyttysverkon ja toisen vaunun alle. Tämä olikin hyvä ratkaisu. Mökillä ampiainen pääsi kerran kuitenkin vaunuun sisälle, mutta onneksi ei pistänyt.
Taaperomme jokeltaminen ja sanavarasto ovat myös kehittyneet kesän aikana paljon. Hän on useimmiten iloinen ja kiinnittää kulkiessamme monen ihmisen huomion. Olen jopa törmännyt liiankin tuttavallisiin ihmisiin ja alan oppia olemaan myös hieman varuillani, kun joku tuntematon lähestyy meitä.
Kesällä on ollut enemmän aikaa ihmetellä lähiluontoa. Olen huomannut, että pienelle lapselle pienet luontoelämykset ovat suuria: esim. puun rungon, kivien, sammaleen, lehtien, mullan tai kukkien tutkiminen. Mustikka on herkkua. "Kukka" -sanan hän osaa jo sanoa oma-aloitteisesti.
Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. https://www.luonnonpaivat.fi/ Tähän liittyen julkaisen muutaman luonnonkukkakuvan. Seuraavat kuvat on otettu Pohjois-Karjalassa, jossa kävimme kesällä mummolassa. Siellä hiekkatien varrella kasvoi runsaasti luonnonkukkia. Onneksi ehdin ottaa muutaman kuvan niistä ennen kuin traktorinkuljettaja niitti ne seuraavana päivänä pois..

Ojakärsämö ja pikkuista silmäruohoa

Ojakärsämö

Niitttyhumala

Suo-ohdake

Kultapiisku
Väinönputki

Ihanat päivänkakkarat
 
Luonnonkukkia ja muurahaispesä
 
Ruusuruohoja, päivänkakkaroita ja puna-apilaa

Päivänkakkarat
Väinönputki


Rätvänä

Ruusuruoho

Pikkulaukku

Väinönputki

Mesiangervot


Ruusuruohoa ja päivänkakkaroita

Hiirenvirnaa

Lupiinit
Lupiinit nyt eivät Suomen luontoon kuuluisi, mutta niitä oli vähän levinnyt tien varteen ja kauniitahan nämä olivat. Ruusuruohoa ja pikkulaukkua en ole meillä päin nähnyt, joten ne olivat minulle näistä tuntemattomimpia kasveja ja sain apua näiden ja muiden kasvien tunnistamiseen. Väinönputki on rauhoitettu Oulun läänin eteläpuolella.
Sain myös tutustua mieheni sukulaisten pihaan, jossa on osattu säilyttää erilaisia harvinaisiakin luonnonkasveja mm. pukinjuurta. Pihalta löytyi myös mm. minttua, ahojäkkärää, rohtotädykettä, talvikkeja, ranta-alpia ym. Harmi, kun ei tullut kameraa tai kännykkää mukaan, niin en saanut kuvia.
Ketä kiinnostaa, niin luontoportista löytyy hyviä kuvauksia luonnonkasveista: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/


Ajelimme myös katsomaan kauniissa luonnonympäristössä järven läheisyydessä sijaitsevia muinaisia asuinpaikkoja. Asutusta on ollut kivikaudelta lähtien. Ainakin 1500-luvulla paikalla oli jo tsasouna. Nykyinen kalastajatsasouna on rakennettu vuonna 2002. Sitä ympäröi kaunis kukkaketo. Pelloilta raivatuista kivistä on jo varhain ladottu kiviaitoja. Kiviaitoja on alueella yli kaksi kilometriä ja niitä on kunnostettu. Kävimme myös lähistöllä katsomassa 1970-luvulla rakennettua toista tsasounaa, joka on tehty 1800-luvulla toimineen ortodoksiluostarin paikalle.





Kukkaketo



Tsasouna ja peltoaitaa


Kissankelloja ja päivänkakkaroita

Pihlajia

Peurankelloja

Tsasouna ja kiviaitaa


Kaarihovisilta ja kalliokanjoni
Kuvassa yllä häämöttää kaariholvisilta, joka on rakennettu 1930-luvulla. Siltä ylittää järven laskuissa kaivetun kalliokanjonin.
Vaikka Pohjois-Karjalassa on säilynyt kaunista luontoa paljon ja ilma on puhdas (puissa naavaa), niin silti monet kasvit ovat sielläkin harvinaistuneet esim. nurmikohokki. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/nurmikohokki
Vielä on silti näkynyt rannalla kukkimassa harvinaiset raate ja kurjenjalka ja pohjoisemmassa juuri harvinainen suoputki.



Päivänkakkarat

Soista metsää

Naavaa puissa

Hopeatäplä amppelikarjalanneidossa

Hopeatäplä ohdakkeella
Kärrykävelyillä täällä etelämpänä Suomea on otettu seuraavat kuvat. Nämä on nyt otettu uudella puhelimellani, niin toivottavasti kuvien laatu on parempi kuin aiemmin. Kokeilen samalla laittaa kuvat isompina näkyviin.
Värikkäät pihlajanmarjat:






Kukkasia pellon laidalla:




Luonto alkaa olla jo hiukan syksyisempi. Tämä ehkä ole niin kiva asia, mutta toivotaan, että tulee hieno ruska.
Seuraavaksi on tarkoitus tehdä tänne blogin taas postausta puutarhastamme ja kärrykävelyiltä.