lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulu on täällä

Jätetään nyt suosiolla syksypäivitys väliin ja hypätään ajan puutteen vuoksi suoraan jouluun. Tällaista tämä nyt taitaa olla, kun palasin työelämään. Lapselle päiväkoti ja itselle työelämä ovat tulleet tutuiksi syksyn aikana hyvine puolineen ja haasteineen. Työskentelen osapäiväisesti, mutta työmatkani on pitkä.
Pääsimme kyllä jo hyvään rytmiin, mutta pitkälliset flunssani sekoittivat kuviota. Myös pieni poikamme ja mieheni ovat sairastaneet pitkällistä flunssaa. Monet kivat joulunalusjutut ovat jääneet väliin ja jouluostoksille en kunnolla päässyt. Onneksi on nettikaupat ja tässä lähelläkin nyt muutamia kauppoja.
Jotenkin olemme pikkuhiljaa ja kaiken muun ohessa onnistuneet saamaan aikaa myös joulun tunnelmaa kotiimme. Lähisisustuskaupasta löysin ihanat Svaneforsin tyynynpäälliset. http://www.svanefors.fi/

 
Joulukortteja tuli kirjoitettua, ja pojan kanssa kävin katsomassa lumiukkonäytelmää. Mies laittoi pihalle jouluvaloja piristämään pimeää vuodenaikaa. Värikkäät jouluvalot, jotka ripustettiin tuijaan, olivat pojan valinta.
 
 












Flunssastani onneksi tokenin viettämään synttäreitäni, kunnes tuli pian flunssa numero kakkonen. Ystävien kanssa pääsin ravintolaan syömään ja sukulaisia tuli kotiin käymään.






Pentikistä vähän jouluista kotiin:




Enkelikoristeet ja servietit ja laudan sain ystäviltäni. https://www.pentik.com/fi/sisustus Ihania lahjakortteja sain myös ym.
Pojan päiväkodissa vietettiin joulujuhla jo hyvissä ajoin heti ennen itsenäisyyspäivää. Uusia tonttulauluja esitettiin ja ensimmäinen joulupuuro tuli nautittua. Lapset saivat myös pienet karkkipussukat mukaan.


Muutamissa myyjäisissä tuli käytyä. Perinteinen itsenäisyyspäivän lasten joulutapahtuma jäi harmittavasti väliin lapsen flunssan takia, mutta kummitätinsä kanssa kävin tapahtuman myyjäisissä kuitenkin. Koululaisten myyjäisistä ostin mm. piparkakkutalon. Teimme kotona myös heti syötäväksi pienen piparkakkutalon. Lapsen kanssa leivoin piparkakkuja ja joulutorttuja.
Pojan kanssa pääsin käymään muskarin joulujuhlassa ja itse kävin Kauneimmissa joululauluissa. Suunnitelmissa oli käydä myös jossain joulukonsertissa ja joulutivolissa.
Pojan huoneeseen laitettiin uudet lamput ja mieheni on järjestänyt itselleen työhuonetta kotiin.

Yllä vähän joulutunnelmaa pojan huoneessa. Joulusatuja on huoneessa kovasti luettu, mm. näitä ihania Kariston kirjoja. https://www.karisto.fi/


Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!


torstai 29. marraskuuta 2018

Kesäkukkia siemenistä

Elämme vuoden pimeintä ja harmainta aikaa. Nyt tosin aurinko on vähän pilkistellyt ja vaalea kuura maassa vähän valaisee. Silti ainakin itse pitkän flunssan jälkeen kaipaan piristystä ja tässä sitten tuleekin värikkäitä puutarhakuvia elävöittämään harmautta.
Viime kesä oli otollinen siemenistä istutetuille kesäkukille, ja ne onnistuivat ennätyshyvin. Ainoastaan kuivakukat (jättiolkikukat) eivät oikein onnistuneet. Ilmeisesti ne kasvoivat liian vähässä mullassa. Siemenet ja daalian mukulan tilasin Korpikankaalta.https://www.korpikangassiemen.fi/
Vaaleanpunaista kesämalvaa istutin ensimmäistä kertaa ja sen hyvä kukinta olikin iloinen yllätys.





Keltaiset ja oranssit värit piristävät erityisesti. Tässä apinankukka, samettikukkia ja kehäkukkia:



Eksoottisen näköistä kirjokakkaraa ja kesäpäivänhattua:



Punaista kesäleimua:





Samettikukka sateen jälkeen:


Yllä mukulasta kasvatettu daalia.
Kesäistä sinistä: ruiskukkaa ja neidonkukkaa ja sinisievikkiä.




Valkoista hilppaa, päivänkakkaraa ja kesäleimua:




Ja sitten vielä värien suloinen sekameteli: