perjantai 25. marraskuuta 2016

Elämää taaperon kanssa, hankintoja taaperolle, syksyisiä kärrykävelyitä, puutarhan loka- ja marraskuu

Mies kävi lokakuussa työpaikan perinteisellä  syksyn risteilyllä ja toi pojallemme tuliaiseksi hienon I-haan. Ennestään poika on saanut Tikrun tuliaisena ja Nalle Puhin jo synnytyssairaalaan veljeni perheeltä lahjaksi.



I-haa


Toinen kummitäti vieraili meillä miehen risteilyn ajan ja toi taaperollemme tämän kivan eläinkirjan. Sitä on mukava kantaa mukana. Suomessa tämän on julkaissut Karisto. http://karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/  Kummitäti toi myös kivan lakanapaketin ja kauniin neilikkakimpun. Hänellä oli koiransakin mukana ja sen kanssa taaperomme opetteli leikkimään. Kuva koirasta luvassa alempana puutarhaosuudessa.








Ensimmäinen eläinkirja

Ikean lakanapaketti


Sain mieheltä tuliaisiksi mm. nämä ihanat lapaset.

Lapaset

Neilikkakimppu
Mies toi myös pojallemme tämän hienon villatakin. On lämmin ja tiivistä kudosta.


Villatakki


Ostosreissulla kauppakeskuksessa ostin H&M:sta Thinsulate-hanskat. Hirmu lämpimät nämä eivät ole, mutta välikautena ovat ihan hyvät ulkona leikkimiseen. H&M

Thinsulate-hanskat


Lindexistä ostin kerhotossut. Muistaisin vain aina pukea ne, kun mennään kerhoon tai avoimelle päiväkodille. Ostin myös ohuehkot, pehmeät housut ja kahden yöpuvun pakkauksen. Nuo yöpuvut ovat reilua kokoa ja mukavia. Pukemista helpottaa vetoketju. Vielä kun olisi liukuesteelliset sukkaosat. Lindex

Kerhotossut

Housut

Genuine generation

Yöpuvut



Ensi vuosi jo mielessä ostin Positiivareiden perhekalenterin, johon voi merkitä perheenjäsenten menot näkyville ja itselleni ostin muistiinpanoja varten Burden kalenterin. Haluamaani Burden kalenteria on välillä joutunut metsästämään, joten nyt olin ajoissa liikenteessä.



Kalenterit

Ja joulukin jo vähän mielessä ostin pari uutta piparimuottia, pupun ja enkelin.
Piparimuotit


Veeti ja tuulinen päivä -kirja


Syyslomalla kävimme kirjasto-, näyttely- ja kahvilareissulla ja lainasimme mm. tämän vuodenaikaan sopivan Egmontin kustantaman kirjan Veeti ja Tuulinen päivä. Mielestäni kuvitus on kiva tässä kirjassa. Avoin päiväkoti oli syyslomalla auki, niin siellä tuli käytyä tavallista viikkoa enemmän.



Viime tingassa ennen pakkasia ja aikaista lumen tuloa tuli postista tilaamani lämpöpussi rattaisiin. Lämpöpussissa on aukot 5-pistevöille. Valitsin Vinter&Bloomin lämpöpussin siksi, että se on tilava, sen saa avattua jalkopäästä, vetoketju on molemmissa sivuissa ja takapuolella liukumista estävä materiaali. Pussissa on fleece-vuori ja polyesteritäyte. Tietysti tuo karvareunus ja pilkullinen kuosi ovat minusta kivat myös. Hinta oli huomattavasti edullisempi kuin Emmaljungan oman lämpöpussin. Tilasin tämän Jollyroomista: Jollyroom


T

Tarvetta tuli myös muille syksy- ja talvivarusteille. Ostimme Prismasta PikkuPiian lapasenpidikkeet, Nevertexin lämpimän myssyn, Elsa Pitkäsen lämpimät karvavuorilliset hanskat ja Ciraf-merkkisen kaulurin ja kurahanskat. Myös Sidosteen liukuestesukat ja parit Ciraf-college-housut tarvittiin.
Prisma
Pikkupiia
Nevertex
Sidoste
Lapasenpidikkeet

Liukuestesukat

Myssy

Hanskat

Kurahanskat

Colleget

Colleget

Kauluri


Isänpäivään kuuluivat perinteisesti kakkukahvit, kukkakimppu ja isänpäiväkortit. Olimme pojan kanssa väkertäneet kortit kerhossa ja avoimella päiväkodilla. Toisessa kortissa oli taaperomme kädenjälki. Myös miehen muut lapset muistivat isää kortilla.

Isänpäiväkukat

Isänpäiväkortti


Servietit

Isänpäivän kahvipöytää kattaessani huomasin, että olin ostanut kahdet samanlaiset servietit. Sama ruusukuviointi on molemmissa. Toiset vaan ovat suomalaiset Finnmari- ja toiset puolalaiset Paw-merkkiset.
Säiden kylmettyä piti pojalle ostaa myös kenkiä. Ennestään kun oli vain kahdet kesäkengät. Nämä Reimatecin lämminvuoriset kengät sitten löytyivät JesperJuniorista ja Nokian kumisaappaat Prismasta. http://www.jesperjunior.fi/ Talvikengillä tuli sitten ensin käveltyä. Tärkeät kengät ovatkin taaperollemme ja hän yrittää pukea niitä itse jalkaan. Kivaa oli tutustua lumeen ja viipottaa lumella. Lumen nyt sulettua tulivat kumisaappaatkin käyttöön. Mikä sen mukavampaa kuin hyppiä kuralätäköissä! Ja nyt sitten taas eiliset lätäköt ovat jäätyneet.


Kumisaappaat


Syksyn aikana osallistuimme muutamalle sirkustunnillekin. Mukavaa oli taaperoilla ja ohjaaja järjesti vielä pienen näytöksen ja muutamien isiä ja isovanhempia tuli katsomaan esitystä. Lasten oikeuksien päivänä kävimme katsomassa nukketeatteria avoimella päiväkodilla. Satu oli tuotu nykyaikaan. Ihmeen hyvin taaperomme jaksoi katsoa esitystä. Samoin kun kävimme katsomassa Pikku Kakkosen Siinan musiikkiesitystä.





Kuva Pixabay:stä Nukketeatteri


Syksyllä saimme nauttia rauhallisista kärrykävelyistä ja syksyn väreistä metsässä. Harakankello kukki vielä lokakuussa.









Kunnan kukkaistutuksistakin voi saada ideoita omalle pihalle.

Mustikat jäätyivät metsään ja aikainen lumi satoi.





Pyhäinpäivänä muistimme vainajia kynttilöillä.
Mustikanvarpuja, puolukanvarpuja ja kanervia metsästä:
 Marraskuun alussa lumi saimme aikaisen lumipeitteen. Parisen viikkoa lumi pysyi maassa.

Pelargonit kukkivat pitkälle syksyyn. Muutama otettiin sisälle talvehtimaan.


Orava juoksi edestakaisin pihalla ja piilotti tammenterhoja maan alle. 


Pieni käsi poimi innokkaasti omenoita maasta talteen. Omenat olivat vähän rupisia tänä vuonna, mutta muutama omenapiirakka ja uuniomena-annos tuli tehtyä. Rastaat söivät viimeisimmät omenat puusta.
Yhtenä aamuna peurat vierailivat pihallamme. Taisivat omenat houkutella peurojakin.


Lila krysanteemi ulkopöydän piristyksenä.


Taaperomme kummitäti vieraili meillä koiransa kanssa. Koira on Jackrussellin terrieri. Aluksi taaperomme arasteli koiraa, mutta sitten hän yritti jo mennä perässä pihalla ja oli innoissaan. Itse arastelen eläimiä, niin täytyy yrittää, että ei sitä tartuttaisi lapseen.






Kuivatin muutaman kimpun olkikukkia. Kuivakukkasatoa alla:
Kuivakukat

 Tässä maljakkoon poimimani maksaruohot ja syysasterit:
 Sain äidiltäni ison hänen kasvattamansa basilikan. Lehdet poimin pakastimeen.
Basilikanlehdet
 Syysvärejä kotiin:

Mehitähti


Syksyä puutarhassa:
Kurpitsa ja krysanteemit


Syyslomalla taaperon kanssa kävin kukkakaupassa ja ostin nämä pirteät kanervat ruukussa:
Kanervat

 Ruusut kukkivat pitkälle syksyyn ja jäivät marraskuun alussa lumen alle.
Ruusut
 Samoin syysasterit kukkivat myöhään.
Syysasterit

Kurpitsa ja vaahteran lehtiä
 Osa tomaateista ei ehtinyt kypsyä, niin poimin ne sisälle kypsymään.
Tomaatit
Ehdimme juuri ja juuri tehdä syksyn pihatyöt ennen lumen tuloa. Mies puhalsi lehdet pois ja käänsi kasvimaan, katkoimme perennat ja siistimme kukkapenkit. Omenapuille laitoimme suojat ja peitimme köynnösruusun. Istutimme kukkasipulit. Taaperomme oli innokkaasti mukana, kun kasvimaata käännettiin. Lehtikasassa ehti hetken myös leikkiä. Nina Weibull -ruusujen varret leikkasin vasta äsken lumen sulettua.
Syksyn lehtiä

Kuuraa maassa

Kuuraa maksaruohojen kukissa
Uusi puutarhakausi tuli avattua istuttamalla kukkasipulit maahan. Istutimme narsisseja, tulppaaneja, helmililjoja ja lumikelloja. Myös talventähtiä, joita emme ole aiemmin istuttaneet. http://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/talventahti_542.htm
Kukkasipulit

 Lumi peitti ruusut:

Laitoimme vähän jo jouluvalojakin:
Lyhty
 Kaktukset olivat ulkona kesän ja tekivät nuppuja ulkona ja alkoivat kukkimaan, kun otin ne sisälle.
Kaktus
 Lopuksi vielä tunnelmakuvia lumisesta pihasta. Taaperomme ihmetteli lunta ja sitä näytettiin ikkunasta pehmoleluillekin : ) Lumisella pihalla saimme otettua pojastamme muutaman kivan tonttukuvan. Malli vaan oli kovin liikkuvaista sorttia.
Lumi peitti puut,

ja maksaruohot,

ruusut,

ja tuijan.

 Hanhikkien kukat peittyivät lumeen.
Hanhikit ja hortensiat

Nämä lumiset kuvat vievät meitä jo ensimmäiseen adventtiin ja tuleva viikonloppu onkin monenlaisten joulunavausten ja pikkujoulujen aikaa.