sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Teemapäivää pukkaa

Tähän aikaan syksystä tuntuvat  jokaviikkoiset muskarit ja tanssitunnit taaperon kanssa jo vähän puurtamiselta. No, kohta tuleekin joulutauko niihin ja silloin varmaan taas kaipaa menemistä.
Tämä viikko oli vähän erilainen, koska kerhoissa järjestettiin valokuvaukset. Ensimmäinen parturikäynti oli pojallamme syyslomalla, joten oli nyt siistit hiukset kuvissa. Tosi kiva on saada nähdä nuo ensimmäiset ryhmäkuvat.
Itsekin voi kehitellä lapsen kanssa päiviin vähän erilaista puuhaa ja vaihtelua esim. keksimällä jonkun teeman ja leikkejä sen ympärille. Jos ei itse keksi, niin maailma on pullollaan monenlaisia teemapäiviä ja -viikkoja.
Tässä muutamia esimerkkejä loka- marraskuulta:
8.10 Vanhustenpäivä http://www.vtkl.fi/fin/kampanjat/vanhustenpaiva_ja_viikko/
Muskariryhmämme kävikin vanhusten lauluryhmässä leikkimässä ja laulamassa ja ilo oli molemminpuolinen alun pienen arastelun jälkeen.
27.10 Nallepäivä
Nallepäivänä keräsin poikamme kanssa kaikki nallemme esille ja leikimme niillä. Tämä olikin kovin mieluinen päivä ja taaperomme halusi viettää useammankin nallepäivän.


31.10 Halloween
Halloweeniksi leikkasin kurpitsankuvia leikkiin taaperollemme. Herkuttelimme leipomon Halloween-munkeilla. Ostin myös Halloween-hatun, josta tulikin oiva pikkuautovarasto : )




2.11 Etsi ympyröitä -päivä
Tällaisia vähän hassujakin teemapäiviä löytyy. Voi tämä olla silti opettavainenkin teema, kun kiinnittää lapsen huomion erilaisiin muotoihin ympäristössämme.
12.11 Isänpäivä
Isänpäivää vietimme perinteisesti kakkukahveilla ja syömällä hyvin. Taaperomme oli ahkeroinut kortteja kahdessa kerhossaan.


Itse olin tehnyt lahjaksi valokuvakirjan isän ja poikamme puuhista viimeisen vuoden ajalta. Paljon olivat ehtineetkin. https://www.ifolor.fi/


4.11 Pyhäinpäivä
Pyhäinpäivänä kävimme viemässä kynttilät hautausmaalle. Siellä oli hienon näköistä illalla, kun kynttilät loistivat pimeässä ja täysikuu paistoi.


6.11 Ruotsalaisuuden päivä
Ruotsalaisuuden päivänä leikkasin taaperollemme Peppi -kuvan ja katsoimme Peppi-elokuvaa. Oikeastaan tämän päivän tarkoitus on kunnioittaa kaksikielistä maata
18.11 Anna lapsesi pukea sinut -päivä https://www.facebook.com/events/1834957160053648/
Tämän päivän vietto jäi meiltä välistä, mutta olisi varmasti hauska. Pitänee toteuttaa myöhemmin.
20.11 Lapsen oikeuksien päivä https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-paiva-ja-viikko/
Lapsen oikeuksien päivänä osallistuimme seurakunnan tapahtumaan. Siellä oli erilaisia puuhapisteitä ulkona. Pupu ja karhu laulattivat ja antoivat leimoja korttiin. Leikkipihalla sai leikkiä ja nuotiolla grillata makkaraa.



24.11 Lapsi mukaan töihin -päivä http://www.lapsimukaantoihin.fi/
Tällainen teemapäivä oli, mutta meillä oli kerhon valokuvauspäivä. Muutaman kerran taaperomme on työpaikallani käynytkin. Olemme myös vähän kertoneet, miksi töissä käydään. Pikku Kakkosesta tulee kiva sarja: Hommat hoituu, jossa esitellään erilaisia töitä lapsille. Sen tunnussävel jää varmasti korviin soimaan: "Mä meen töihin, mä meen töihin, mä meen töihin" : )
25.11 Päivä paloasemalla http://paloturvallisuusviikko.fi/paiva-paloasemalla/ -päivä jäi meiltä myös väliin. Hyvä olisi kyllä jo mahdollisimman pienelle opettaa, miten toimia hätätilanteissa ja miten koittaa välttää vahinkoja.
Marraskuussa vietimme myös äitini syntymäpäiväjuhlia ja äitikaverin Baby shower -kutsuja.
Enpä ollutkaan ennen ollut Baby shower -kutsuilla. Koolla oli muutamia äitikavereita lapsineen. Vein lahjaksi pieniä lahjoja äidille ja tulevalle vauvalle.
Lahjaksi Baby shower -kutsuille voi viedä myös vaippakakun. Ensimmäisen kerran kuulin nyt vaippakakusta ja luulinkin ensin, että se on vaipan näköiseksi tehty syötävä kakku. Väärässä siis olin. Vaipoista tehdään kakun näköinen asetelma ja siihen sidotaan nauhalla mukaan pieniä lahjoja. Tässä kuva äitikaverin tekemästä hienosta vaippakakusta:


Juhlapaikka oli koristeltu hunajakennokoristein. Lapset ilahtuivat kutsuilta mukaan saamistaan ilmapalloista.

Tuo loka- ja marraskuun päivinä maahan satanut lumi on tuonut myös kivaa puuhaa taaperon kanssa: rattikelkassa, lumikolassa ja pulkassa vetämistä, lumiukkojen ja lumikakkujen tekoja yms.




Ja jouluhan jo koputtelee ovelle ja monenlaista joulutapahtumaa on edessä. Yhdessä joulunavaustapahtumassa jo kävimme. Siellä oli mahdollista nähdä mm. joulupukki ja -muori, joulukulkue sekä Muumeja. Vielä ei kovin jouluiselta sadepäivänä tuntunut ja mieluisinta meille oli lettujen syönti markkinakojussa : )



torstai 23. marraskuuta 2017

Syksystä talveen puutarhassa

Puutarhassamme on nyt syystyöt tehty. Niille pitikin yrittää löytää sopivat hyvän sään välit, kun toisina päivinä on ollut maa jäässä ja lumi maassa, ja toisina päivinä on taas ollut tosi sateista.


Muskarilaulun sanoin:
"Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt syksy jo on.
Sataa vettä, sataa vettä (räntää/lunta), nyt syksy jo on."

Lehdet on puhallettu lehtipuhaltimella, köynnösruusu laskettu ja peitetty, perennat katkottu, kukkapenkkejä möyhennetty ja kukkasipulit on istutettu. Kirsikkapuuta, tuijaa, lumipalloheisiä, marjakuusta ja viiniköynnöstä leikattiin. Pihahuonekalut ja terassit on pesty. Kukkalaatikot on tyhjennetty ja jänisverkot laitettu paikoilleen.
Ensilumi oli märkää ja painavaa ja katkaisi oksan lumipalloheisistä.

Poimin viiniköynnöksestä viinirypäleet, mutta ne olivat ehtineet jäätyä.


Taaperostamme oli kiva hypätä lehtikasaan pomppimaan, kun lehdet oli puhallettu kasaan. Seuraavana päivänä lehtikasa olikin jo ihan erinäköinen, koska se oli lumen peitossa. Päivässä siirryttiin syksystä talveen. Seuraavassa muutama kuvapari 26.10 syksyisestä maisemasta ja 27.10 jo ihan lumisesta ja talvisesta maisemasta pihallamme ja kärryttelymetsässä.

 
Koristeomenapuussa ja lehmuksessa oli vielä paljon lehtiä, kun ensilumi satoi.
Puutarhan viimeisiin kukkiviin kukkiin kuuluivat maksaruoho, ruusut, syysasterit ja hanhikki.

Kukkasipulit tilasin taas Korpikangas Siemen Frö:stä. https://www.korpikangassiemen.fi/ Ne istuttamalla tulikin avattua jo seuraava puutarhan kausi. Istutin narsisseja, tulppaaneita, helmililjoja, lumikelloja, krookuksia ja laukkoja. Kevättä odottamaan siis. Jospa kevät tulisi aikaisin, kun talvikin alkoi aikaisin.
Istutin myös amarylliksen jouluksi. Saapa nähdä, tuleeko siihen kukkaa. Vielä ei näy mitään edistystä siinä.


Kanerva terassin piristyksenä.
Välillä tuo aikaisen satanut lumi suli, mutta nyt on taas lumimyrskyä..
Saas nähdä sitten jouluna, miltä näyttää.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Syysloma

Koko kesänä emme päässeet käymään mieheni kotipaikalla Pohjois-Karjalassa mummolassa, mutta nyt syyslomalla pääsimme sinne käymään pidennetyksi viikonlopuksi. Teki hyvää päästä välillä vähän muihin maisemiin. Vastaanotto oli taas sydämellinen ja vieraanvarainen. Ajomatka taaperon kanssa sujui yllättävän hyvin. Hän katseli kirjoja, autoja ja maisemia ja nukkui päiväunetkin. Taukoja pidimme sopivasti. Taukopaikoissa oli tietysti leikkipaikat ja ne taisivat vähän liikaakin kiinnostaa pientä syömisen kustannuksella.
Mieheni puhalsi lehtipuhaltimella lehdet mummolan pihalta, leikkasi ruusun alas ja laittoi pihaa ja taloa vähän muutenkin kuntoon odottamaan talvea.

Pihlajanmarjoja oli pihapiirissä runsaasti. Talitiaiset kävivät niitä syömässä. Saa nähdä sitten tarkoittaako pihlajanmarjojen runsaus sitä, että tulee paljon lunta talvella vai sitä, että tulee vähäluminen talvi. Kahta tulkintaa on liikkeellä.
Minä pääsin poikamme kanssa kärryttelemään ja muutenkin katselemaan luontoa. Kivihyppely ja kivien heittely jokeen oli taaperostamme tosi mieluisaa. Mummon ja muiden mieheni sukulaisten kanssa hän viihtyi hyvin. Mummon hän laittoi tanssimaankin kanssaan radion tahdissa.
Ensimmäisenä yönä oli pakkasta jopa miinus kahdeksan astetta ja lampeen tuli jääriite päälle. Seuraavana yönä lauhtui ja satoi hieman luntakin maahan. Meillä oli kesärenkaat, mutta onneksi pärjäsimme. Kuulimme, että paikallisen hirviporukan auto oli ajautunut ojaan.





Mummolassa metsästä löytyi vielä naavaa. Ilmansaasteet ja vanhojen metsien häviäminen ovat vähentäneet naavojen kasvua monin paikoin Suomessa. http://www.suomenluonto.fi/blogit/naavan-pituus-paljastaa-ikanestorin/

 Kukkien lakastuttua syksyllä katse kiinnittyy puolukoihin, kanerviin, sammaliin ja jäkälöihin.
 Tämä luminen sieni näyttää vähän sokerikuorrutetulta pullalta : )
 Vielä löytyi yksi kukkanen ojan reunalta.