perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulupuuhia ja ajatuksia jouluun

Huomaa, että kun meillä on nyt tuo puuhakas taapero, niin monet puuhat, mitä ennen teki ennen joulua ovat jääneet, kun aikaa ei ole, mutta sitten toisaalta on tullut monenlaista uutta mukavaa tilalle. Paikkakunnallamme oli paljon joulunalustapahtumia niin lapsille kuin aikuisillekin. Ihana on myös nähdä, miten poikamme huomaa jouluvalot, miten joulumusiikki saa innostumaan ja miten vaikka joulukalentereista hän oppii uusia sanoja. Hän on oppinut laulamaan tip-tap ("tit-tat") : ) Hän on tykännyt katsoa jouluvideoita mm. Petteri Punakuonoa (opettavainen ja aina ajankohtainen), Lumiukkoa ja Lapin joulupukista ja poroista kertovia lyhyitä videoita.
Synttäriänikin tuli vähän juhlittua. Tässä synttärikukat:




Miehen ja taaperomme kanssa kävimme fiilistelemässä vähän joulutunnelmaa pajutilalla. Sää oli vaan aika kylmä ulkona olevan lasten pajumaailman tarkempaan tarkasteluun. Muutama kiva ostos sisällä olevista puodeista tuli tehtyä ja vierailu pajutilalle huipentui tietysti kahville ja glögille pajutilan kahvilaan. Poikamme sai nähdä myös pupujen ja possujen joulua yhdessä pajutilan rakennuksista.



Pajutilalta ostin tällaisen hauskan poron:


Samalla reissulla ostimme valoporon pihallemme. Sain haaveilemani "Joulumaan". Poron vieressä jouluvalot myös tuijissa.





Kävimme myös hienosti järjestetyssä joulupolkutapahtumassa. Taaperomme nautti, kun sai viipottaa ulkona. Oli kaunis, kirkas talvinen pakkaspäivä. Polulla oli erilaisia puuhapisteitä mm. temppurata, soitto- ja laulupiste, satupiste, kuusenkoristelupiste ja huippuna tietysti itse joulupukin ja -muorin tapaaminen. Joulupukin sylissäkin poikamme kävi, mutta ujostutti ja joulupukin mukaan hän "kiemurteli kuin onkimato". Sisällä olivat myyjäiset ja tarjolla oli riisipuuroa, joulutorttuja ja glögiä.











Itsenäisyyspäivänä harjoittelimme jo vähän jouluruokien syöntiä.







Äidiltäni saimme kaksi kaunista amaryllistä.






Kärryttelypolkumme varressa löytyi yhtenä päivänä tämä kävyillä koristeltu kuusi :)



Vaikka nykyään viestitään niin paljon netissä on silti joulukortteja kiva kirjoitella ja saada.




Poikamme toinen kummitäti kävi meillä ja kävimme yhdessä paikallisten koululaisten joulumyyjäisissä. Arpa suosi ja voitin lasit tuikkukynttilöiden polttoon.


Mieheni toi tämän kauniin hyasintin minulle tuomaan joulun tuoksua kotiin.



Koululaisten myyjäisistä ostin nämä hienosti koristellut muffinsit : ) Itse leivoin englantilaisen joulukakun ja tähtitorttuja. Kakun olen tehnyt yleensä vanhan ohjeen mukaan, mutta nyt en löytänyt sitä, joten piti vähän säveltää.


Joulun lahjapaketteja tuli laitettua niin monelle, että minulle tuli ranteeseen rasitusvamma lahjanarujen sitomisesta : ) Päälle vielä silitin joululiinat.. Niitäkin pitää vähän harkita, mihin laittaa, ettei poikamme vedä astioita alas liinan mukana.




Itse mukulasta istuttamani amarylliksen kukinta onnistui tosi hienosti. Samaan aikaan oli yhdeksän kukkaa ja vielä on yksi kukkavarsi kasvamassa. Liikaa kun kastelin, hienoin kukkavarsi katkesi, mutta sai sen vielä tuettua narulla.



Kirkolle ilmestyi seimi ja olemme käyneet sitä kärrykävelyillä katsomassa. Vieressä on myös kirkon iso kuusi valoineen, jota taaperomme on ihaillut.


Kauppakeskuksesta löytyi tämä yllänäkyvä bling-bling-poro :) 

Joulukoristeita minulle on vuosien varrella kertynyt paljon. Otin esille sellaisia, joilla poikamme voi leikkiä. Kirjahyllyyn sitten laitoin pienen näyttelyn vähän särkyvämmistä joulukoristeista.







Tämän ihanan sydämen sain synttärilahjaksi poikamme kummitädiltä. 


Joulunalusviikolla avoin päiväkoti järjesti vielä joulupolun. Polun varteen oli tuotu kynttilälyhtyjä, joulurunoja oli ripustettu puihin ja oli rakennettu erilaisia puuhapisteitä: esim. kangasnyttyröihin oli laitettu erilaisia joulun tuoksuja tuoksuteltavaksi ja laatikoihin erilaisia joulutavaroita lasten tutkittaviksi. Tonttumölkkyä oli tarjolla ja rullista tehtyjä "kiikareita" luonnon tarkkailuun. Tarjolla oli myös pipareita, pullaa, kahvia ja mehua. Nuo runot ja tietysti tarjoilu ja mukava seura olivat minulle kivoin anti, mutta taaperostamme oli mahtavaa saada juosta metsäpolulla ja kaatua pläiskähtää vesilätäköihin! Nuo talviset, aurinkoiset päivät ovat toistaiseksi takana ja lumi sulanut.




Kotona sitten laittelin koristeita, joululiinoja ja nämä joulutyynynpäälliset esille:





Tämä nukkumatti on minulla ollut lapsesta asti.









Tämä joululiina on Kreikasta.

Vasemman puoleisen enkelin olen tuonut Saksasta ja taaimmaisen enkelin olen saanut kummitytöltäni.

Nämä tontut ovat aidosti vanhoja.




Kaiken puuhan keskellä olen yrittänyt myös mieleltäni virittyä jouluun. Välillä tuo on haastavaa, kun taaperollemme alkaa olla jo uhmaa. Välillä halataan ja välillä koetellaan, mitä äiti tai isä antaa tehdä.
Lasten joulukirkosta jäi mieleen laulu Pieni liekki:
"Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni liekki, joka kantaa valon luokse kaikkien."






Radiossa on jo pitkään soinut joulumusiikki, jota olen kuunnellut autossa. Usein on soinut Kummien joululaulu: Joulumielelle. Vähän korni tuo laulu ehkä on, mutta jotenkin tuntuu, että kappale on tehty vilpittömällä ja iloisella joulumielellä: Joulumielelle
"Nää ajat ei oo helpot kellekään, huonot uutiset ahdistaa. Jäätkö pimeydestä kärsimään vai jaatko valoasi maailmaan".


Joulukalentereita meillä oli lopulta monta ja muutamassa ajatelmia:
"Varmista onnistunut päivä rentoutumalla hetkeksi ja pudottele tieten tahtoen mieleesi iloisia ajatuksia"
"Mieluummin usko aina parasta jokaisesta. Se säästää niin paljolta huolelta."
"Kun sinulla on ystävällinen ajatus, ilmaise se. Puhalla siihen elämä. Toteuta se käytännössä"
"Mutta kenellekään ei ole hauskempaa kuin hän itse itselleen järjestää". Tämä viimeisin on Tove Janssonin ajatelma.

"Avaatko oven joulun tulla?
Joulu on jo täällä!
Vai pidätkö ovesi visusti kiinni, salvat oven päällä?
Sadun huoneessa salaisessa
saat lahjaksi ruusut ja tähdet.
Ota ne reppuun, evääksi, kun matkoillesi lähdet".
Hannele Huovi

Nyt käymme joulun viettoon. Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Loppuun vielä linkki lauluun Christmas is All around leffasta Love Actually, joka tuppaa jouluisin tulemaan telkusta ja tuo varmasti hyvän mielen:
sillä rakkaudestahan joulussa on kysymys.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti